Hieno aurinkoinen päivä tänään.Aamulla pirteänä leikkasin koiralta kynnet ja sitten imuroin. Olikin karvoja. Jäi viimeviikonloppuna siivous väliin kun olin kipeenä. Aamupäivän pitkä kävelylenkki sujui reippaasti, oli tarkoitus saada koiran energiaa käytettyä jotta kurssila olisi vähän rauhallisempi. Ei ollut. Hulivili. Kuitenkin, kaikki mitä piti tehdä teki innolla. Puomi oli ensin maassa ja sitten n.10cm korkeudessa. Poika tuli niin innolla että tuskin paljon puomia edes huomasi. A-esteen ylitys sujui myös ensikertalaiselta hienosti ja malttoi pysähtyä sen lopussa kuten pitikin. Kouluttaja sanoi että hyvä koira, innokas ja rohkea. Oli mukavaa. Saa nähdä kuinka pitkälle innostusta riittää. Minusta se on kiinni.

Nyt on mukavan rauhallista, neiti ja koira lähtivät kävelylle. Pyykkikone pyörii, tietää huomenna silityshommia. Tänään on lumet sulaneet vauhdilla, on ollut useita lämpöasteita.

Niin joo ja soitin sen puhelun, toisessa päässä oli ilahtunut ääni.