Sunnuntaina oltiin agilityharjoituksissa, oli vähän kaukana tuo paikka, matkaa kertyi edestakaisin 340km. Kiva oli kuitenkin käydä. Koira (14kk) pärjäsi hyvin. Ei Poika pelännut missään kohdassa eli on tosi rohkea. Putkeen meni mallikkaasti ja käännökset sujui hyvin. Jos vain olisi aikaa harrastukselle niin agi olisi kiva ja koira tykkää siitä tosi paljon. Harrastusseuroja vaan on aika vähän ja harrastajia on paljon täällä pääkaupunkiseudulla. Ollaan käyty yksi yksityiskurssi ja viikonlopun juttu oli rotuyhdistyksen järjestämä.

Eilen teki Poika tuhmia temppuja, osin tyttären vika. Neiti ei ollut vienyt ulos koiraa kun tuli koulusta ja koira ei ollut pyytänyt vaan asioi sisälle, kaksi lätäkköä ja yksi läjä. Siihen loppui mun hyvä tuuli kun tulin kotiin. Sai neiti vähän sapiskaa ja käytti koiraa sitten illan ihan oma aloitteisesti.

Luin eilen kirjaa Voita Psoriasis, luonnonmukainen vaihtoehto, Tri J.O.A.Pagano. Ei ihan heti innostanut. Vaatisi aikalailla sopeutumista kirjassa esitetty ruokavalio ja toimet. Täytyy pohtia vielä. Tuntuu vähän samanlaiselta pohdinnalta kuin tupakanpolton lopettaminen. Sitä olen useasti kokeillut, tulos on että poltan.

Puutarhassa ei ole tapahtunut mitään, säät ei ole suosineet. Viikonlopuksi on tänne luvattu aurinkoista ja +14 astetta, toivottavasti näin on. Kasasin eilen ostamani jyrsimen ja meinaan viikonloppuna sitä käyttää. Sähkökäyttöinen Litlin malli, edullinen.

Pari kuvaa: Lumikello ei meinaa tulla, ei tullut viimevuonnakaan tuon kummemmin, tonen (alempi) kasvi on joku muu, selviää sitten kun on isompi. 1240405733_img-d41d8cd98f00b204e9800998eAlemmassa kuvassa on Daalia Arabian Night, se on hyvässä kasvussa, tämä oli jo kolmas talvi säilössä. Hyvin ovat daaliat säilyneet, pidän niitä talven autotallin sivuhuoneessa, lämpö n.10a1240405825_img-d41d8cd98f00b204e9800998e